tiistai 30. toukokuuta 2017

Jallan eka näyttely ja epikset

Jalla kävi Lahden ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä junnuluokassa sukulaistensa kanssa. Jallalle ihan näköisensä arvostelu ja EH keskeneräisyydestä. Jalla kuitenkin esiintyi vallan hienosti varsinkin kun treeniä oli takana viikko. :) Sisaruksille, äitille ja serkuille kaikille ERIt ja kaikkea PN2 ja PU4 -sijojen välillä.



Valon kanssa on käyty muutamat kisat kun viimein havahduin siihen, että tarttis vissiin kisata jos mielii karsintoihin. Nollat on olleet tiukassa kun rytmi on vähän hukassa. HAU:lla pari viikkoa sitten aika holtitonta menoa, ekat ulkokisat, menkööt sen piikkiin :D Mukaan sieltä yksi nolla, joka sisälsi parit jäätymiset ja väärään suuntaan kääntymiset. Lisäksi on tullut jotain ärsyttäviä yhden esteen mokia ja ottihan tuo sunnuntaina jopa puomivitosenkin... Kuitenkin myös mukavaa ohjauksiin tuloa ja kuulolla oloa. Valolle kans täsmätreeniä ennen SM-kisoja luvassa.








Jallan kanssa on treenailtu pikkujuttuja ja keppejäkin pari kertaa parin viikon välein... On niin paljon treenattavaa, etten malta tehotreenata keppejä, mennään vähän hitaammalla tahdilla. Viime treeneissä olen huomannut, että Jalla alkaa aika kivasti lukea vihjeitä ja osaa jo aivan hienosti tiettyjä juttuja. 



Lupauduin Jallan kanssa Agirodun ALO-joukkueeseen heinäkuussa, joten oli pakko käydä vähän testailemassa osaamista epiksissä. Eilen siis suunnattiin ATD:lle mölli-mölleihin, joissa Jalla teki kaksi nopeinta nollaa. Hienosti keskittyi ja kulki uudessa paikassa ja eka kertaa kisaolosuhteissa. Hieno pieni <3.



Rakas Väinö täytti 16.5. yhdeksän vuotta, ja vauhti ei ole kyllä hidastunut yhtään vaikka naama on vähän harmaantunut. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti