keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Triploittain kämmejä ja vähän onnistumisiakin

Lauantaina oli oman seuran kisat Ojangossa. Arto Laitisen agiradat ja Anders Virtasen hypäri. Mua väsytti ja jaloissa vähän painoi. Eka radalla yliarvioin oman ehtimiseni. Piti tehdä takaakierto-persjättö, olin kammottavan myöhässä, onnistuin vielä pelastamaan Valon viereiselle esteelle vippauksella mutta myöhästyin sitten taas jatkosta, jolloin Valo taittoi puomille keinun sijasta. Muuten rata meni hyvin ja pysäytin Valon A:lle, saatiin siis hyvä kontaktitreeni.

Toka radalla mun persjättö oli (taas) myöhässä, ja Valo ampaisi parit ekstrahypyt :) Olis pitänyt valssata.

Viimeisellä radalla mulla sekosi pasmat ihan totaalisesti kun Valo tiputti ensimmäisen riman. Tätä täytyy työstää, siis etten jää hämmästelemään asiaa vaan jatkan hyvällä sykkeellä. Koko rata meni himmailuksi ja olin ihan hämilläni. Lopussakin otin suunniteltua isomman etumatkan keinulle, enkä enää osannut päättää vedätänkö vai jäänkö viereen, heh heh. Psyyke levisi keinun jälkeen enkä enää ohjannut kahta viimeistä hyppyä. Totaalinen mental case -olo tän radan jälkeen :D En tiedä miksi rima tippui, menee varmaan tilastorimaksi.

Videolla kaksi viimeistä rataa, ekaa ei kuvattu.


Eilen Jennalla oli tosi kiva rata. Eniten ongelmia meille tuotti hypylle 4 vienti. Yllättävän pitkälle sai viedä, että koira oikeasti luki hypyn eikä mennyt suoraan putkeen. Ei lukenut hyppyä ihan esteeltä 3 lähettäessä. Oli ihan kahdesta askeleesta kiinni tämä ero. Tämä kohta kun saatiin plakkariin, taidettiin vetäistä rata nollana. Tai no, ei ihan koska ohjasin Valon viimeisen hypyn ohi.

Ohjasin esteen 9 ensin takaakierto-persjättönä, mutta hyvin sinne ehti myös pakkovalssiin. Jarrun kanssa Valo kääntyi 8-putkelta hienosti. Juoksin ensin helposti persjätön esteelle 15, mutta harjoiteltiin tähän muitakin vaihtoehtoja, jotka tulikin tarpeeseen kun jalat ei enää liikkuneet :D Veto ei edes välijarrulla edelleenkään toimi Valolle, minkä kyllä tiesinkin. Tällaiseen kohtaan ehdottomasti puolivalssi. 

Kepeille ohjasin ensin leikaten, jatkossa persjätöllä ja kaikki toimi. Este 22 oli siinä paljon enemmän tyrkyllä. Kepit oli ihan seinää päin, ja Valo pysyi kepeillä kyllä hyvin. Menin valmiiksi pakkovalssiin putkelle 21. Hypylle 25 piti tosiaan käyttää vastakättä apuna. Näissä sivuttaisissa pitää muistaa, että Valo saattaa huitaista ohi jos olen jäljessä. Vastakäden kanssa ei ongelmia tässä.

Valo ei kertaakaan rallattanut vääriin putkiin, vaan seurasi upeasti ohjausta. Ennen ei olisi kuuna päivänä kääntynyt hypyille esim. kohdissa 8-9 ja 16-17, nyt ei edes kuikuillut putkiin päin.

  • Putkiansoissa puolivalssi
  • sivuttaishypyillä vastakäsi, jos itse jäljessä

Rata Jenna Caloander

Tänä viikonloppuna ei taas kisata, ensi viikonloppuna ehkä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

I-HAH:n kisat ja Jennan tiistaiset

Lauantaina kisattiin Ojangossa. Molemmat agiradat Esa Muotkan käsialaa. Eka radalla valitsin alkuun kauempaa takaakiertoon lähetyksen ja leikkauksen pituudelle, koska tiesin että mulla tulee valssista kiire ja Valo kääntyy pussista mua kohti. Monilla tulikin tässä ongelmia, mutta leikkaus toimi mielestäni hyvin ja käänsi hyvin. Olisin ehtinyt myös persjättöön pussin taakse, mutta väli siinä oli vähän lyhyt joten valitsin leikkauksen. Rata oli muuten ihan ok, mutta Valo otti pitkästä aikaa A:lta vitosen, voi plaah. En nähnyt suoritusta ihan kunnolla ja päätin jatkaa rataa. 



Toka rata oli suoraan helvetin syvimmistä syövereistä. Valo karkasi taas lähdöstä. En todellakaan ymmärrä miksi, mutta jatkoin rataa. Tai siis yritin jatkaa. Siitä se sitten lähti :D Kepeiltä singottiin pimeään putkikulmaan jonnekin huitsiin asti, puomilta jatkettiin ilman lupaa ja päällejuoksun sijasta ampaistiin putkeen. Siihen oli pakko lopettaa ja kannoin Valon radalta. Oli kyllä semmoista sirkusta tuo rata että huhhuh. Jos jotain opin niin sen, että en todellakaan jatka enää rataa jos Valo karkaa. Oikeasti, tulkaa mukiloimaan mut jos näette mun vielä tekevän niin. 

Pitkään aikaan ei ole suoraan sanottuna v*tuttanut niin paljon kuin tuon radan jälkeen. Meillä oli edellisyönä taloyhtiössä vesivahinko, ja nukuin ehkä 2 tuntia. Kun sain viimein unta, heräsin siihen kun Väinö oksensi mun jaloille. Joten pakko myöntää, ettei hirveästi riittänyt huumoria tuon radan jälkeen. Onneksi ketutus ei kuitenkaan kestänyt kauaa.

Viimeinen rata oli Sari Mikkilän kiva hypäri. Se sujui ihan kivasti, mutta menin kyllä varovaisesti ja vähän varmistellen, sattuneesta syystä :D Pelkäsin, että Valo sinkoaa jo neljännen hypyn sijasta putkeen, mutta olikin nätisti mukana. Keppien jälkeisellä päätyhypyllä tuli turhan iso mutka, ja toinen vielä isompi viimeisen putken jälkeen. Se olisi kyllä pitänyt ohjata tiukemmin, pitääpä treeniä vastaava. Tuloksena kuitenkin nolla sijoituksella 2./39. Onneksi noita nolliakin on nyt alkanut jonkin verran tulla, onhan se kivaa! :) Vaikka edelleenkin enemmän tulee jotain muuta kuin nollia.


Tänään Jennan treeneissä kelloteltiin Valolle eri vaihtoehtoja. Pääsin nyt tekemään alun kepeille pakkovalssin, joka siis oli tarkoitus tehdä jo vikonlopun kaaosradalla... Se meni Valolla joka kerta tosi hyvin. Jättäydyin taakse (kepeiltä lähdettiin piirustuksessa olevaan putkeen 1). Toisena vaihtoehtona keppien oikealle puolelle jäänti eli tönäisy kepeille ja loppuun sylkkäri. Kolmanneksi tehtiin vielä veto kepeille, eli leikkasin oikealla kädellä ja jättäydyin taas keppien päähän, ja vaikka sekin ohjaus näytti tosi sujuvalta, oli se selvästi hitain. Nopein oli sylkkäri, tietty kun pääsee vieressä vedättämään, mutta pakkovalssi oli myös ihan ok ratkaisu ja nyt ainakin näytti, että sen kyllä saa myös onnistumaan.

Toinen kellotettava kohta esteet 2-6. Valitsin itse ohjaukseksi takaakiertoon viennin ja saksalaisen esteelle 4. Jenna pisti tekemään takaakiertoon lähetyksen esteen 2 kohdalta, ja pakkovalssin esteelle 4. Nämä olivat eka kellotuksella sadasosalleen yhtä nopeita, heh. Kun tein pakkovalssin enemmän niin että menin paremmin valmiiksi esteen taakse, ohjaus oli lähes 0,4 sekuntia nopeampi kuin saksalaisella, vaikka näytti että Valo kaarratti paljon enemmän esteellä 3. Linja kuitenkin oli sen verran parempi neloselle, että ohjaus oli nopeampi. 

Loppuradalla tehtiin mm. onnistuneita sylkkäreitä ja putkien ohituksia. Kepeille mentiin vielä toisesta päästä kuin alussa, putkesta, eli pääsin vielä yrittämään vasemmalta tönäisyä kepeille ja takaa juoksua. Ensin lähti kyllä kepeiltä kesken, kun vähän taas hötkyilin. Tehtiin muutama kerta ja Valo teki hyvin. Kivat treenit taas ja mukava oli kellotella pitkästä aikaa, vähän tuli yllätyksiäkin. Tänä viikonloppuna lepuutellaan eli pidetään taukoa kisoista.

Kellotettavat kohdat suurin piirtein :)

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tämän viikon treenit ja Väinön tsekkaus

Tiistaina Jennan treeneissä Valo teki taas hyvää työtä. Pakkovalssijaakotuksessa, josta piti lähteä äkkiä liikkelle, meinasi ensin jäädä vähän käteen. En ole vieläkään tottunut, ettei se sinkoilekaan mihin lystää. Sama juttu tuli esiin yhdessä pitkän viennin takaakiertokohdassa. Ensin lähdin japanilaisesta niin pian kuin suinkin työntämään takaakiertoon kauemmas, mikä aiheutti rytmin katkosta ja siksi jopa kieltoja. Kauhean vaikea ajatus, että tuollaisessa kohdassa, jossa näennäisesti on kiire, pitikin (ja erityisesti pystyi) hieman odottaa jotta pääsi koiran kanssa yhtä aikaa takaakiertoon. Niin paljon sujuvampaa, vaikka kyseessä vain kymmenysten ero omassa liikkeessä. 

Eräs kohta sujuikin paremmin lyhempää kuin ensin opettelemaani pitkää kautta, ja sain Valon vaivatta työnnettyä pienestä kulmasta niistopersjättöön. Jenna ehdottikin, että koska Valo kulkee nykyään jo niin hyvillä linjoilla eikä enää sinkoile ohjauksesta, voisin ruveta kokeilemaan sille kisoissakin lyhyemmän reitin vientejä. Pitää ruveta kellottamaan vaihtoehtoja.

Valssit sujuivat hämmentävän hyvin. Radalla oli oikea hyppysykerö, eikä tuottanut edes tuskaa. Päästiin myös keppisulkeisiin ja pääsin kokeilemaan samantyylistä vientiä kuin viime kisoissa, eli persjättö putken jälkeen, työnsin avokulmaan ja juoksin keppien takaa yli. Vai mikäs se oikea termi tälle nyt sitten olisikaan :) Ei ongelmaa. Tein kepit myös samoin tönäisten avokulmaan, mutta teinkin loppuun poispäinkäännöksen (tai oikeastaan sylkkärin), ja kolmantena vaihtoehtona leikkasin kepeille ja jäin odottamaan keppien alkupäähän, jotta sain etumatkaa puomille. Kaikki vaihtoehdot onnistuivat kerrasta, mutta kisoissa saattaisin jopa valita sylkkärin kepeille, jotenkin se tuntuu hyvältä vaikkei sitten vielä ihan vuorenvarmalta ohjaukselta, kun vähemmän on niitä tehty. Putki-puomi -erotteluissa ei ongelmaa.
  • Pakkovalsseista nopea lähtö
  • lyhyemmät reitit
  • maltti odottaa koiraa



Eilen kävin pitkästä aikaa Rosan kanssa treenaamassa aamulla. Jotain kehitystä siinäkin, ettei aamuherätys tuntunut edes niin kamalalta tällä kertaa. Valolle ensin putkihärkkiä, eli hypylle päällejuoksukohtia putki takana. Sen jälkeen rallia, jossa välillä ohjasin putkeen, välillä takaakiertoon putken edessä olevalle hypylle. Laitoin hypyn niin lähelle putkea kuin mahdollista, Valo joutui todella pujahtamaan takaakiertoon aivan putkensuiden ohi. Nämä menivät ihan älyttömän hienosti, ei ainoatakaan haksahdusta, Valo kuuntelee suullisen käskyn näihin aivan äärettömän hyvin. Uskomatonta, että se on sisäistänyt tämän asian tuolla tasolla. Pakko sanoa, että en olisi voinut kuvitellakaan.




Valolle tein myös puomia targetilla, muutaman A:n pysärin, ja lopuksi naksuttelin keinua, jossa Rosa olikin hyvänä apuna. Rosa palkkasi ensin päähän mun jäädessä taakse, ja asteittain "siirrettiin" Rosaakin taaemmas seisomaan, ja Valo hakeutui silti hienosti keinun päähän. Keinu on selkeästi kehittynyt, vaikka työtä siinä vielä on. Paikka on ollut Valolla nyt hyvä, se ei tarjoa 2on2offia mutta menee kuitenkin keinun päähän. Huomenna kisataan, vähän turhan aikaisin aamulla mutta kivaa päästä taas baanalle.

Käytin Väinön eilen lääkärissä. Se on nyt jo pitempään juonut ihan hirveästi, suorastaan pakkomielteisesti. Se on aiemminkin heijastanut stressiä juomiseen, ja epäilin sen tekevän samaa nytkin, mutta en tiedä mitä se stressaa. Se saa aktivointia ja ulkoilua, kotona on rauhallista, sen ei pitäisi olla jumissa tai kipeä, hyppää ja liikkuukin vaivatta, ja ruoka on tarkkaan mietitty. Koska se kuitenkin juo päivittäin todella paljon, päätin tutkituttaa sen.

Väinöstä otettiin verinäytteet ja pissatesti, sekä tutkittiin korvat, hampaat ja kroppa tunnustellen. Sydän- ja keuhkoäänet olivat normaalit. Todettiin, että on hoikka ja hyvässä lihaskunnossa. Verikokeessa kaikki arvot olivat normaalit, samoin virtsassa. Ei siis pitäisi olla ainakaan cushingia, kilpparia tai diabetesta. Eikä mitään muutakaan, koska mitään poikkeavaa ei siis löytynyt. Koska Väinö välillä myös nuoleskelee, sille päätettiin kokeilla mahahapposalpaajaa, josko juominen johtuisi mahanärsytyksestä ja yrittäisi juomisella "sammuttaa" poltetta. Jos oireet eivät viikossa hellitä, tehdään kuitenkin virtsatietulehdustesti, jota ei nyt voitu tehdä koska näytteeseen oli päässyt jokin roska. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mikään ei viittaa bakteeritulehdukseen. 

Katsotaan, onko lääkkeestä apua, vaikka vähän epäilen että kyseessä ei ole mikään mahajuttu vaan enemmänkin jokin Väinön pään sisäinen asia. Siihenkin lääkärillä kuulosti olevan jotain ehdotuksia, mutta näihin palataan kunnes muu on suljettu pois.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Haamukisat Vantaalla

Viikonloppuna kisasin peräti kuusi starttia SISU:n haamukisoissa Ojangossa. Molempina päivinä olin myös ennen omia ratojani katsomassa maksit, kun kasvikset olivat kisareissulla kyläilemässä, joten väsymys eilen illalla oli jo melkoinen. Tulosrivi taisi olla hyl, 5, 0 (2./40), hyl, 10, hyl. Siis vain yksi nolla kuudesta, mutta toisaalta viimeistä rataa lukuunottamatta selvittiin pikkuvioilla. Nollaradalla Valolla oli yllättävän kivat linjat, ajattelin ettei rataprofiili ole yhtään sille sopiva. Ei kulkenut niin täpäkästi kuin viime viikonloppuna ja viimeisellä putkella jäin katsomaan tippuiko edeltävä rima, sekosin ja lähes ohjasin Valon väärälle hypylle, mutta muuten ihan sujuva ja hyvä rata :D

Tehtiin Sannan kanssa teemakynnet kisoihin ;D
Ehkä eniten jäi harmittamaan sunnuntain hypäri, jossa alku sujui oikein kivasti, mutta unohdin jarrun ja haltuunoton hypylle ennen putkea, ja Valo sujahti putkeen ennen aikojaan. Myös lauantain Leen radalla nolla oli lähellä, Valo taisi lähteä puomilta hakemaan vähän putkea ja ajautui hypyn taakse mistä 5. 

Sunnuntaina Zsofin radalla otin radan keppitreeninä ja otin kepeillä ihan tietoisen riskin. Olisin voinut nössöillä ja vetää kepit vaikka pituudelle leikaten, mutta halusin kokeilla juosta yli ja testata kepeillä pysymisen. Lähdin hitusen liian aikaisin liikkeelle ja Valo tuli kepeiltä ulos. Lopulta kohta onnistui, mutta kepeiltä siis 10. Kontaktit olivat kuitenkin eka rataa lukuunottamatta ihan hyvät. Eka radalla olivat turhan hulakat ja käskytin tiukemmin lopuilla radoilla. Taisi ottaa eka radalla keinulta vitosen. Videolla muut radat paitsi ensimmäinen ja viimeinen.

Treenilistalle kisoista:
  • putki sivusuuntaisen hypyn takana!!! Otti kahdella radalla samanlaisen virheen, eli ei hypännyt päällejuoksuhyppyä vaan juoksi putkeen.
  • vielä vahvistusta keppien aloitukseen ja vaikeimpiin juttuihin. Eka radalla meni taas oikein umpikulmaan sisään ja taittui siitä 3. väliin :( Nämä alkaa jo kovasti harmittaa.
  • Aikainen liikkeellelähtö takaakierroista (saksalaiset)
  • poispäinkäännökset
  • japanilainen
  • välijarru tarkkuutta vaativissa kohdissa 



Torstaina ennen kisoja kävin tekemässä vähän putkijarrua ja Kermisen radan kertausta yhdistettynä kuvioon, jonka bongasin eräästä Lee Gibsonin ratapiirustuksesta, ja jossa siis kepeiltä tultiin pituuden ja parin hypyn yli keinulle. Vaihdoin vain pituuden renkaaseen. Ohjasin kuvion hyppyjen molemmin puolin, ja leikkaus oli hitusen hitaampi koska Valo teki siinä pienen mutkan minuun päin. Leikkauksiakin pitäisi treenata enemmän. 



Väinö