tiistai 20. maaliskuuta 2012

HauHau:n kisat ja SAGI:n alueellinen valmennus

Hyvinkäällä viime sunnuntaina. Ei ois välttiksellä tarttenu vaivautua ees paikalle. Alkuradasta renkaan jälkeen Väinö lensi naamalleen, mistä mulla sekosi tekeminen kun rupesin seuraamaan ontuuko se ym. Jatkettiin kuitenkin. Kun nyt olen päättänyt ruveta treenaamaan niitä **€€//&*Q** persjättöjä, niin päätinpä rohkeasti yrittää moista eka radan loppupäässä olevalle hypylle. Kohta oli siis takaakierto, johon toki olisin hyvin voinut tehdä valssin, mutta  ei, kun halusin tehdä sen persjätön. Arvaahan sen onnistuiko...Väinö kiersi koko hypyn mistä vitonen. Seurauksena tästä meinasin vielä juosta sen päälle suoran putken jälkeen, tottakai... :P

Toinen rata oli Väinön pellerata. Mitähän kaikkea se haahuilikaan...Ainakin ampui putkesta jonnekin ulkoavaruuteen, meni keppien sijaan puomille ja irtosi putkeen kun olisi pitänyt jäädä hypylle :)

Viimeisellä radalla sitten kolmanneksi viimeisellä hypyllä oli taas persjätön paikka. Tottakai siihenkin olisi voinut tehdä turvallisen valssin, tai vaikkapa leikata, mutta eheiei, änkyrä kun olen päätin tietenkin väkisin vääntää siihen sen persjätön. No mitäs tapahtui, oisko ollut sama juttu kuin eka radalla - Väinö kiersi koko hypyn :D Ja vielä harjoittelin samaa lämppäesteillä ennen rataa ja meni hyvin. Tältäkin radalta siis 5. Ja tälläkin radalla Väinö kävi kyljellään. En taida enää mennä Hyvinkäälle kisaamaan. Mulla tulee niin paha mieli kun koira kaatuu tai liukastuu. Nytkin lähti kaikki fiilikset eka radan jälkeen, ja huolehdin vain. Harmi että se pohja on meille niin huono :( Pahaa tekee.

Vauhtikin oli aika persiistä kaikilla radoilla. Ainakin selvisi, mitä treenataan seuraavat kuukaudet...Muiden lukuisten treenattavien juttujen lisäksi. Taas pitää miettiä, pitäisikö taukoa vai mitä tässä tekisi. En tiiä, on niin epätasaista tämä homma. HUOH. Noh katsellaan, tänään joka tapauksessa Valolla Vapun hyppykoulutus! :)

Valosta puheen ollen, en muista olenko edes maininnut, mutta Valo pääsi SAGI:n alueelliseen valmennusryhmään, Target Team 3:n. Kouluttajaksi meille tulee valmentajakurssilainen Ville Liukka. Toivotaan, että päästään osallistumaan mahdollisimman monesti :) Treenit ovat viikonloppuisin, ja alustavien aikataulujen mukaan joudun jättämään ainakin joitain kertoja väliin. Kiva juttu silti, odotan innolla! Kiitosta Hennalle, joka meitä mukaan pyysi SKPIN ry:n kautta :)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ke to pe -treenit

Keskiviikkona pojilla oli pinseritreenit. Valo aloitti ratapätkällä, jossa oli hyppyjä, muuri, putki ja puomi. Puomi meni hyvin radan osana! Tiukat käännökset meni alkuun vähän pyöreiksi, mutta muuta en vielä odotakaan. Hyvin meni muuten. Toinen ratapätkä oli suoraviivainen kolme hyppyä, mutkaputki ja pussi. Harjoiteltiin putkeen irtoamista kauempaa. Siinä ei Valolla ole ongelmia :) Irtosi niin, että lähetin eka hypyn kohdaltakin. Yksi pätkä kuvattiinkin lopuksi, jossa vähän näkyy menoa, laitan sen tähän. Lopuksi tehtiin keinua, mikä sujui ilman keinun hidastamista jo hyvin :)



Väinön kanssa tein rataa, josta voisin mainita persjätöt. Päätin nimittäin tehdä niitä moneen kohtaan :) Peruskohdissa sujuikin jo hyvin! Lopussa sitten oli pätkä, jossa tein takaakierto-persjätön, perjätön ja takaakierto-päällejuoksun peräkkäin. Tässä tuli aikamoinen kiire, mutta pusersinpa pari onnistumista siitäkin! Se on multa jo paljon ;) Radassa oli myös vaikea kepeille meno, jossa itse joutui olemaan puomin toisella puolen. Sujui hyvin, kun tökkäsin kepeille rintakehä alkua kohden.

Torstaina Väinöllä oli Tuulian treenit. Empä edes viitsi niistä juuri puhua. Sen verran pakko mainita, että nämä olivat varmaan Väinön surkeimmat treenit ikinä. Sama kuin olisin löntystänyt kentällä dementoituneen eläkeläismummon kanssa. En tiedä, mistä kiikasti, mutta Väinön vauhti oli aivan naurettava. Ei juuri minkäänlaista intoa havaittavissa. En pystynyt rytmittämään omaa tekemistäni yhtään, ja lopulta olin niin kypsänä, että jätin suosiolla treenit kesken. Tuuliakin tuntui kannattavan ajatusta :D Harmi ettei Valo ollut mukana paikkaamassa :( Varmaan sanomattakin selvää, etteivät huomiset kisat oikein herätä minussa innostusta juuri nyt, mutta mennään koittamaan kun kerta on ilmottu... Voi huoh.

Perjantaina oli Valon treenit Ojangossa. Tehtiin ratapätkää, jossa alussa oli putki-A -erottelu. Oli vielä liian vaikea Valolle tehdä hypyn takaa. Jätin sitten eka hypyn väliin ja aloitin suoraan A:lta. Kontaktit teki tosi hyvin! Muutenkin takaakierrot menivät hyvin :) Mutkaputkesta meinasi alkuun tehdä melkoisen ison kaarroksen, varmaan A veti puoleensa, mutta lopuksi meni hienosti. Toki Valo ei myöskään ole vielä tottunut vaikeampiin pätkiin, en ole sille opettanut ohjauksia ja muutenkin pitänyt treenit vielä hyvin yksinkertaisina. Pikkuhiljaa voisi ruveta vaikeuttamaan ja tekemään pientä rataakin.

Lopuksi tein vielä muutamat kepit, jätin namialustan etupalkaksi mutta yllätyin, kun itse reilummin sivulle irrotessani Valo teki kepit loppuun, mutta heti keppien jälkeen oikaisi luokseni lelun toivossa ja jätti namialustan huomiotta! Sannaa konsultoituani kuitenkin selvisi, että tämä on vain hyvä asia! ;D Muuten ei ole tälläkään viikolla ehditty keppejä tekemään. Ensi viikolla sitten!

Huomenna siis Hyvinkäälle kisailemaan, voi hyvänen aika... :D


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Aamun aloitus treenit

Tänään tein suoranaisen ihmeen, ja raahauduin hallille jo ennen seitsemää. Hyvä minä :D Valo aloitti ympyrällä, jonka tein koko kentän laajuiseksi. Hyppyjä, pituus ja putki. Hienostihan se tuollaiset vetää, hyvin haki kaikki esteet vaikka ohjasin kauempaa. Väinö teki pari kertaa saman, mutta näkee että sillä on vielä hakemista etupalkassa, ei mennyt aivan yhtä varmasti kuin pikkuveljensä.

Seuraavaksi Valo teki vähän keppejä. Ei mitään ihmeellistä, mutta pitäisi muistaa ettei sille saa ärähtää kentällä! Jätti kerran viimeisen kepin väliin, kun laitoin lelun etupalkaksi, ja minä hölmö kielsin menemästä lelulle. Pari seuraavaa kertaa himmaili loppupäässä, kun ei tiennyt saako mennä lelulle vai ei. Se on niin mahdottoman kiltti, etten ole vieläkään tottunut siihen luupää-Väinön jälkeen!

Väinö teki A:ta etupalkalla. Pysähtyi kyllä hyvin, paitsi kun hetsasin lelulla - tuolloin lähti muutaman kerran kontaktilta ilman lupaa. Kaikkinensa meni kuitenkin hyvin! Valokin teki A:ta, ihan superkontaktit ja hieno vauhti! Selkeästi taas kehittynyt viime kerrasta.

Lopuksi tehtiin vähän hyppytekniikkaa. Väinö siis ensimmäistä kertaa IKINÄ. Hyi mua. Sen kyllä huomasikin, että on jäänyt tekniikat tekemättä...Perussarjalla Väinö hyppäsi samalla loikalla kahden viimeisen hypyn yli. Palkkasin viimeisen riman alle, jolloin meni hyvin, mutta sen jälkeen taas hyppäsi yli. Palkkasin sitten kerran kädestä aika läheltä viimeisen riman jälkeen, jolloin tuli hyvin. Tämän jälkeen hyppäsi kaikki hypyt, mutta näkihän siitä ettei tekniikka ole niin hyvä kuin Valolla. Ehdottomasti siis hyppytreeniä myös Väinölle!

Valo teki perussarjan perushienosti. Pari kertaa hutiloi ja kompuroi viimeisen riman, taisi jo väsy painaa, mutta viimeisen toiston malttoi hienosti ja siihen lopetettiin. Huomenna pinseritreeniä ja torstaina Tuuliaa, sitten sunnuntaina on Väinölle luvassa kisailua.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Back to business

Niimpä, nyt on ollut totaalinen päivitys-jumi päällä. En siis ole vain saanut aikaiseksi ja on ollut kauheasti muuta hommaa. Laitetaas sitten hyvin lyhyesti tapahtumia ylös, ja jatketaan taas kunnon päivitystä :)


  • Molemmat pojat ovat päässeet taas treenaamisen makuun. Valon kanssa ollaan jatkettu keppejä, ja pääsipä poika Tuuliankin treeneihin mukaan. Valo on taas edistynyt monessakin asiassa, hienoa!
  • Valo on käynyt kahdesti Vapun hyppytreeneissä, tai itseasiassa yhteensä nyt kolmesti. Todella positiivista palautetta on tullut, olen hirveän tyytyväinen :) 
  • Väinö on palannut sairaslomalta ja käynyt muutaman kerran treenaamassa, viimeksi torstaina Timolla. Viikko sitten oltiin kisoissa Hyvinkäällä, ja eka kertaa ikinä jouduin nakkaamaan sen eka radan startista suoraan häkkiin sen varastettua tosi törkeästi. Tämän jälkeen possutin kunnolla, eikä enää karannut, muutenkin teki rataa kuuliaisesti, tosin vauhtia olisi voinut olla vähän lisää. Hyvä saikulta paluu silti. Hyvinkäältä yksi 0, toisen radan pilasin itse tosi tyhmään ohjausvirheeseen.
  • Molemmat pojat kävivät fyssarilla. Tamara Merenvalta löysi Väinön lanteesta pienen jumin, joka kyllä aukesi hyvin. Lisäksi rinta, tai hauikset olivat aika tiukalla, mutta kuulema on oikein terveen oloinen koira, eikä mitään huolestuttavaa löytynyt. Valolla ei ollut jumeja, ja on kuulema oikein joustava. Ei oikein kääntynyt vasemmalle, mikä huomattiin jo Vapun kanssa, mutta ei ole mitään fyysistä. Ei vain ole hoksannut sen puolen käyttöä vielä niin hyvin. Tätä siis treenataan. Molempien kanssa olen alkanut tekemään määrätietoisemmin myös syvälihastreeniä.
Ainiin, täytyypä vielä mainita eräs upea asia: Valon täti Roxy (Foo Fighters Buttercup) voitti näyttelyiden näyttelyssä Cruftsissa kaikki 167 borderinarttua, ja oli lopulta VSP!!! Onnea ihan tajuttomasti Sannalle, Harrille, Patricialle ja muille asianosaisille! Ihan mielettömän upea juttu! :)

Laitan vielä joitain pätkiä Valon treeneistä parin viime viikon ajalta. Jospa ne vähän korvaisivat laiskan päivittäjän laiskuutta :)