maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua! :)

Lauantaina pakkauduttiin autoon ja huristeltiin Ouluun. Pojilla on nyt ainakin parin viikon joululoma, lenkkeillään vaan ja rentoudutaan ja katsellaan treenijuttuja ensi vuoden puolella :) Alla pieni kooste tähänastisista lomapuuhista. Bloggeri tosin huonontaa kuvanlaatua näköjään paljon.

Valoa huoletti kotona, pääseekö varmasti mukaan ja pääseehän pallokin..


Väinö kuikistelee.

Kohde lähestyy.

Joko näkyy lunta?

Perinteinen Vaskikellostoppi.
Viimein perillä.

Väinö <3


Jouluna levätään.

Lunta <3
Ulkomaanmatkailua aatonaattona.

UV lähestyy ;)



Villasukkia saa syödä kerrankin ihan luvan kanssa.



torstai 19. joulukuuta 2013

Tiistaina osteopaatilla

Tällä kertaa varmistin ajan ja paikan vielä etukäteen, ja päästiin oikeaan aikaan Kaiperlan käsiteltäväksi. Valo pääsi taas ensin tarkistukseen. Yllättäen menikin enemmänkin Valon hoitamiseksi tämä kerta. Sillä oli pientä kremppaa siellä täällä. Ei mitään isoa, mutta on kuulema käytellyt kroppaansa epätasapainoisesti. Vasen takajalka on vähän oikeaa heikompi ja si-nivelessä oli jotain pintä, ja tätä taas on kompensoinut oikealla etusella, mistä voisi olla se taannoinen oireilukin peräisin. Todennäköisesti on siis liukastunut tai muuta vastaavaa, minkä johdosta on ruvennut komppailleen ja mennyt sitten vähän mutkalle. Kyllähän tuo kumiapina jatkuvasti jotain koheltaa. On käyttänyt etuosaansa nyt eri tavalla, oli siis kuormittunut etuosastaan ja takapää taas on jäänyt vähemmälle, näkyi kuulema ihan lapojen asennossa asti. Kyynärpäästä sen verran, ettei siinä Maarian mukaan ole kyllä mitään korjailtavaa, mutta epätasapainosta johtuen oli olasta lähtöisin vähän "vinossa".

Ei siis mitään isoa, mutta tuli taas puheeksi se Valon keskeneräisyys. Maaria taas sanoi, miten kersa se vielä on. Ja niinhän se on, näkeehän sen nyt päällepäinkin vaikkei edes tarkasti katsoisi :D Eli ei saa itsestään vielä kunnolla paukkuja irti, ja menee välillä vähän vinksalleen siksi, kun kroppa on niin kesken ettei osaa vielä ottaa suurempaa kuormitusta vastaan. Valo on myös pitempi selkäinen, ja kun takaosa on niin rimpula vielä, ei ihme että mutkistuu. Maaria suositteli ihan treenitaukoa, jonka aikana pitäisi kasvatella patista. Tämä on kyllä muutenkin ollut aikomuksena, mutta oman polven takia en ole kunnolla uskaltanut vielä suunnitella tai tehdä mitään. Pitäisi siis saada etenkin takaosaa vahvistettua tässä kehittymisen lomassa, jotta Valo edes voisi kunnolla suorittaa opeteltavia tekniikoita. 

Pitää nyt miettiä mitä treenaamisen ja kisaamisen kanssa teen, mutta lihaskuntotreeni alkaa for sure - sain maanantaina kuulla, että omassa polvessa ei ole mitään vakavampaa, lähinnä rustovauriota, ja löysähän se on. Olisi tosi tärkeää vahvistaa nyt myös omia reisilihaksia, ihan päivittäin. Sitten pitäisi kuulema kipujenkin alkaa helpottamaan. Joka tapauksessa alustava lenkkiohjelma on jo tehty, vetovaljaat ostoslistalla ja uimalan sarjakortti hankinnassa ;) Kyllä se tästä vielä, vuoden päästä voisi kuvitella tilanteen olevan jo ihan toinen! Ja musta on edelleen parempi, että koira kehittyy hitaammin, mutta luohan se haasteensa harrastamiselle, lähinnä kyllä oman maltin kanssa. Mieluummin näin, että tullaan hitaasti koiran ehdoilla vähällä ratatreenillä kuin että koira olisi 4-vuotiaana rikki...

Ihana uutinen oli se, että Väinö oli parhaassa kunnossa sitten helmikuisen pureman! <3 Sillä ei ollut vialla oikeastaan mitään! Ero oli huomattava eka käyntiin verraten... Mahtavaa. En tiedä, onko sillä vaikutusta, että Väinö on treenannut nyt olemattoman vähän. Täytyy miettiä Väinön aksailujen jatkoa, jos koira oli nyt tauon aikana näin hyvässä kunnossa. Näköjään ainakin ihan oikea päätös on ollut nyt olla tekemättä paljoa, pitää katsella mihin kunto tästä kehittyy, ja tuntuuko tekemisellä olevan minkälainen vaikutus :) Pääasia, että nyt oli poika hienossa kunnossa, tätähän tässä on odotettukin. 

Joogaaminen kannattaa. t. Väinö

Ruttukorva-Valo

Valon vetoleikkien väsytystaktiikka - pidä lelusta eleettä kiinni ja odota, että toinen luovuttaa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Perjantain treenit

Lontoon reissun jäljiltä flunssa sai yliotteen, mutta lähdin kuitenkin eilen Juhan treeneihin kun viimeksikään en päässyt, ja kuumetta ei eilen ollut.  Olisihan se pitänyt ymmärtää, että Juha ja flunssa ei ole välttämättä viisain yhdistelmä :D Nimittäin saatiin taas juosta. 

Alussa piti toka (sivuttainen) hyppy ottaa pakkovalssilla, juosta kilpaa suora putki ja ehtiä vielä hypyn takaakiertoon ansaputken odottaessa etuoikealla. Kiire tuli. Pakkovalssin otin kauempaa, jotta sain paremmin etumatkaa ja tämän Valo luki joka kerta erinomaisesti. Yllätyksekseni putki ei syönyt koiraa ollenkaan niin pahasti kuin luulin! Juhan mukaan oma sijainti koiran takana ja takaakiertoon kiilaus aiheuttaa sen, että vähän yllättäen koirat eivät haekaan putkea. Kerran Valo kävi kurkkaamassa vähän, mutta muuten tämä kohta sujui ihan mallikkaasti, pari kertaa kyllä auttamatta myöhästyin.

Pyörityksessä hyppäsi taas väärään suuntaan. En saa yhtään olla myöhässä, tai lähtee kiertämään kauempaa siivekettä. Pitääpä muistaa treenata. Eilen ihan sairaan hienot A:t! Tuli todella nopeasti alas ja pysähtyi kunnolla. Yhden kerran livahti läpi, mutta tuli sen niin lujaa että lipui alas vähän sivessä eikä saanut pysäytettyä ihan kohdilleen. Muuten olin erittäin tyytyväinen, ei ainakaan kuvitellutkaan pomppaavansa ja kohdassa piti vielä itse sivuirrota :) Ihan lupaavalta näyttää kun aika pienellä treenillä tuntuu jo palautuneen ihan hyvin. Saapa nähdä!

Lähiaikoina olen huomannut, miten paljon hyötyä on siitä että Valo hakee kepit jo yleensä niin hyvin. Lähiaikoina muutamalla kisaradalla ei olisi ollut mitään jakoja ehtiä saattamaan kepeille, ja eilenkin valitsemallani ohjauksella ei olisi onnistuttu, jos Valo ei osaisi itsenäistä keppien hakua. Eilen siis pussin jälkeen vastakäännös hypylle, millä blokkasin ansahypyn, ja lähetin Valon toisen hypyn yli hakemaan keppien umpikulman niin, että joutui itse oikaisemaan linjansa sinne. Onnistui erinomaisesti kauempaakin :) Ei tarvinut valssata ja leikata.

Puomikin oli eilen tosi hyvä ja nopea. Ei ole muuten oikeastaan kertaakaan ihan ekojen pysäreihin paluu kertojen jälkeen karannut puomilta. Valon takaakiertoihinlähtö sai kehuja. Sain sen ansiosta niin hyvin etumatkaa, ettei tarvinut hakea kovin pitkältä väärään suuntaan taittavasta suorasta putkesta puomille, vaan sain säästettyä vähän askelia. Olin jo ihan done, kun Juha ilmoitti että sitten alusta asti. Voi jestas että keuhkot huusi ja jalat hapotti. Ihme kyllä taisi itse asiassa onnistua ihan kohtalaisesti 3. viimeiselle hypylle asti, kunnes en vaan ehtinyt takaakiertoon. Valkku vähän motkotti. Treenin jälkeen olin ihan varma että verta tulee suusta ja nenästä, mutta ei sentään, selvisin :D Vaan otti kyllä koville. Eipä silti harmittanut että lähdin, koska tuntui että Valo kulki todella hyvin, innolla ja lujaa. Juhakin sanoi että nyt on tekemisessä draivia. 

Liekö sitte vaikutusta edellispäivän Jennan yksärillä, josta myöhemmin lisää ;)

Kauniita unia, toivottaa Väinö :)

maanantai 9. joulukuuta 2013

3 x kisat

Ollaan siis ehditty Valon kanssa pyörähtää kolmissa kisoissa. Raportointi on hetkeksi jäänyt, kun käväistiin viime viikolla ex tempore Lontoon reissulla. Kivaa oli! Väinö oli sillä välin veljeni luona hoidossa Kalliossa city-koirana, ja Valo maalaisreissulla Lahdessa ja Heinolassa. Hyvin oli molemmilla mennyt, Väinö tosin oli ollut välillä vissiin vähän ihmeissään yksinäisyydestä. Valo oli kotiutunut hyvin, ja pärjännyt loistavasti isinsä ja siskonsa kanssa, ja viimeisen hoitopäivän usean koiran laumassa 6-viikkoisten pentujen puistosetänä :)

Kisoihin siis, 30.11. kisattiin Ojangossa HSKH:n kisoissa Esa Muotkan radoilla. Muistikuvat jo vähän haparoi, mutta eka radalla tehtiin puhdas suoritus ihan loppumetreille asti, kunnes Valo ei pysähtynyt A:lle ja olin hitusen myöhässä seuraavalta esteeltä - Valo tuli päällejuoksun väärinpäin eli hylly. Aika olisi ollut pari sekkaa tuloksen tehneitä nopeampi. 



Hypärillä sitten tehtiin nolla. Tämä rata taas tuntui vähän hitaalta, ja tuli muutama isompi kaarros :/ Kokonaisuutena olen kuitenkin tyytyväinen, saatiin pari alkuun haastavalta tuntuvaa kohtaa onnistumaan, ja nollakin on jo edistystä, vaikkei rata kovin kaunis ollutkaan :D Sijoitus oli kuitenkin arvatenkin vasta seitsemäs, noin 1,5 sekuntia kärjestä, joten ärsytti vähän hehe. 

Viimeisellä radalla sain hyvää fiilistä päälle, ja rata sujui ihan kivasti taas loppupäähän asti. Sitten tein taas niin tyhmän virheen kuin voi, jätin kunnolla ohjaamatta hypyn taakse jolloin Valo tuli välistä ja juoksi putkeen... Harmitti välittömästi niin, etten voinut enää edes jatkaa vaan lähdin kävelemään maaliin. Ohjasin sitten kuitenkin vielä viimeiset pari estettä, että saisin Valon hyvin palkattua, mutta kyllä vaan otti päähän!

AGI HSKH

Viime perjantai-iltana pian koneen laskeuduttua lähdettiin sitten hakemaan Valoa Heinolasta. Toisin sanoen ei yhtään treeniä edellisten kisojen jälkeen, mikä vähän huoletti A:n osalta, on tehty sitä vasta niin vähän ja hskh:n kisoissakin pomppasi. RIMA:lla oli kolme Anne Saviojan rataa. No eipä niistä sen enempää, kolme holtitonta hyllyä :D Eka radalla 4. este oli A. Valo pomppasi sen surutta, ja nyt sain viimein tehtyä mitä piti eli nostin syliin ja kannoin pois radalta. Kahdella muulla radalla meillä oli ihan omat karnevaalit menossa, rytmi aivan hukassa ja tekeminen mitä sattuu. MUTTA, Valo teki erinomaisen A:n toisella agiradalla! Seisotinkin useamman sekunnin, samoin puomi tehtiin huolella. Joten, ihan jo tämän takia kannatti lähteä :) Voi olla, että reissu vielä painoi ja Valollakin saattoi vähän stressi vaikuttaa tekemisen laatuun.

Heti seuraavana päivänä käytiin taas juoksemassa kolme Muotkan rataa PORSKin kisoissa Vantaalla. Eka rata ihan ok menoa, parasta kuitenkin että Valo teki heti hitaahkon mutta hyvän A:n pysärin! Jännitin sitä etukäteen, liekö siksi jäin ihastelemaan suoritusta ja unohdin ohjata...Valo siis sujahti väärään putkenpäähän mistä hyl. Ennen puomia vielä tosi hutiloitu vastakäännös, tälle radalle en saanut vielä kovin hyvää fiilistä päälle. Puomilla en hetsannut yhtään, ja se oli hidas. Vaadin suorituksen ihan loppuun asti, meinasi jäädä vähän ylös. 


Hypärillä sain sitten itseni sytytettyä, ja Valo teki kivasti hommia. Pussin jälkeinen pakkovalssi vähän huono, mutta keppien avokulman Valo haki putken jälkeen hienosti, ja hyvin pysyi kepeillä kun tein persjätön. Ehdin vieläpä persjättöön putken jälkeen, vaikkakin käännös pääsi valumaan. Sitten onnistuin kuitenkin pilaamaan radan taas loppumetreillä. Mietin etukäteen, ohjaanko lopun ulko- vai sisäpuolelta. En saanut kunnolla päätettyä, päädyin kuitenkin leikkaukseen eli sisäsyrjään, mutta jäin radalla hetkeksi miettimään ehtisinkö kuitenkin ulkosyrjälle. Unohdin sitten tärkeimmän, eli putken jälkeisen hypyn varmistamisen. Voi jeesus kuinka tollo sitä voi olla. Valo tuli siis hypyn ohi ja nolla meni siinä.


Viimeisellä agiradalla sain itseni lietsottua ehkä parhaimpaan vireeseen. Nyt tarkoituksella hetsasin puomilla, oli selkeästi nopeampi ja malttoi silti pysähtyä! Kesti sivuirtoamisen seinään päättyvillä kepeillä, ja keinut on nyt olleet hyviä, huh! A oli hyvä, en tosin pysäyttänyt kokonaan. Sitten kuitenkin taas perinteisesti törkkäsin väärälle esteelle lopussa :P Voi miksi en vetänyt vähän itseeni päin... Valo vaan kattelee putken jälkeen et mitä helkuttia sä siinä mun tiellä seisot :D



Joka tapauksessa sunnuntain radat olivat huima parannus lauantaisiin verrattuna, joten pitää olla tyytyväinen. Lisäksi olen suorastaan vaikuttunut, miten Valo teki kaikki kolme A:ta niin hyvin pelkästään yhden radalta oton jälkeen! On se kiltti. Keinun palautukseenkin riitti yksi treenikerta, vaikka toki treenataan sitäkin vielä varmemmaksi :) Lentokeinuista ei kuitenkaan tietoakaan! Tällä viikolla jos ehditään treenaamaan, teemana on varmaan A, käännökset ja draivin haku lyhyen ratatreenin merkeissä. Sellaista ollaankin tehty vielä todella vähän.



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Treenataan taas :)

Valo ei ole vaikuttanut ollenkaan kipeältä. Jalka ja kaikki muukin vaikuttaisi mun silmään olevan ihan kunnossa. Ollaan otettu ihan rauhassa pienellä liikunnalla, ja sunnuntaina mentiin jo vähän treenailemaan. Tehtiin lähinnä puomia. Eilen mietin jo että onko ongelmaa vasemmalle kääntymisessä, mutta voi olla että johtui rataprofiilista ja ohjauksestakin. Vaikutti hyppäävän ihan hyvin, vaikkakin yksi rima tippui ja rengas hajosi kerran kontaktitreenin yhteydessä, mikä tietenkin sai mut heti miettimään missä vika.. Tuntuisi kuitenkin, että Valo on ihan ok.

Aion tehdä A:ta nyt pysärillä. Vähän kyllä hirvittää, en mielelläni pysäyttäisi mutta en myöskään oikein jaksa tällä hetkellä panostaa A:han sen enempää. Jotenkin heti jo juoksun alkuopetus on tuntunut tökkivältä, ja juuri nyt haluaisin vaan kisata. Mietin, jos palauttelisin nyt pysäriä ja lähden siitä sitten katselemaan pikku hiljaa eteenpäin. Valo tuntuu helposti tulevan alas niin korkealta, että pitää miettiä tulevaisuuden metodeja vähän tarkemmin. Niin että ympäri käydään, yhteen tullaan :D Vähän kyllä harmittaa, että valitsin pysärit kun mietin kontaktiopetusta Valon ollessa pentu... mutta minkäs teet, kaikesta oppii, kai. Nyt mennään vain tilanteen mukaan, ja kokeillaan.

Valo on tehnyt A:ta heti ihan hyvin. Olen tehnyt heti muutamiin esteisiin yhdistettynä. Arvatenkin vähän himmailua, ja muutama läpitulo. Eiliset toistot suurimmaksi osin kuitenkin hyviä, ensimmäisen toiston loikkasi kyllä kunnolla ja parissa muussa malttamattomuutta. Vauhti kuitenkin heti kohtalainen, ja muisti kyllä selkeästi idean. Alla kaikki eiliset toistot.


Valolle myös puomia. Meinasi jostain syystä jäädä eilen vähän turhan ylös useammalla toistolla. Siis n. 10 cm. Liekö ennakoi jo palkkaa. Kuitenkin myös hyviä toistoja, eikä yhtään karkaamista. Keinu otettiin myös treenin alle. Yllätyksenä pysähtyi ja jopa jäi odottamaan heti ensimmäisellä toistolla. Muillakaan ei ottanut lentokeinua, mutta lähti ennen vapautuskäskyä pari kertaa. Nyt kesti myös etupalkan, sunnuntaina ei meinannut millään kestää. Keinuhan on Valolla tarkoituksella ollutkin sellainen, että vapautan sen kun keinu on osumassa maahan, mutta koska se ei selvästi enää toimi, pitää ottaa tässäkin tiukempi linja. Aika tiukasti sai käskyttää kyllä, mutta aivan hyviäkin toistoja tuli. Silti keinu ja puomi saavat molemmat selkiintyä ja jämptiintyä vielä paljon. Myös nämä tehtiin heti radan osana, ei yksittäin jotta olisi parempi vire yllä.



Väinölle myös muutaman esteen kera puomia. Vähän jopa yllättäen, ottaen huomioon viimeisimmät treenit, kahdella ensimmäisellä toistolla ei malttanut pysähtyä puomille, vaikkei pompannutkaan. Ilmeisesti oli siis tarpeeksi kisavirettä vastaava tilanne, ihan hyvä että pääsin puuttumaan. Kolmannella kerralla ja sen jälkeen teki hienosti. Väinöllä oli hyvä keinu, ja pujotteli melkoista kyytiä kun vedätin! Voisi Väinönkin taas ilmoittaa kisoihin, vaikka varmaan lähtö/kontaktitreeniksi menee :)


tiistai 19. marraskuuta 2013

Valo fyssarilla

Onnistuin jotenkin poistamaan edellisen kirjoituksen, joten sama uudestaan. Eli käytin eilen Valon fysioterapeutilla. Lukkoja ei ollut ja takaosa ok, mutta oikeaa kyynärpäätä tutkiessa vinkui. Valo on aina ihan nätisti ja rauhallisesti hoidoissa, mutta nyt vain yritti nousta ja vinkui kun kyynärpäätä käsiteltiin. Myös selkälihakset rintarangan ympäriltä olivat tiukat, eli on varmaan yrittänyt kompensoida tuota jalan käyttöä niillä. Että eipä ihme jos ei oikein kulkenut normaalisti viikonloppuna... Nyt harmittaa, että vein sen vielä Lietoonkin vaikka epäilin jo lauantain hyppäämistä :( Olisi pitänyt kuunnella aavistusta.

Mietin, että olisiko tullut kun liukastui siellä Niinun treeneissä, tai kun tuli viime viikolla A:lta huonosti alas. Hitto kun juuri onnistuin sössimään sen osteopaatillekin menon. Fyssari suositteli ortopedille viemistä, ja varasinkin eilen jo torstaille ajan. Illalla rupesin kuitenkin miettimään, että kannattaako sitä vielä viedä. Valo ei laisinkaan onnu jalkaa, hyppii, pomppii, juoksee ja riehuu ihan normaalisti. Ortopedi todennäköisesti vain kuvaisi sen, enkä halua nukuttaa koiraa turhaan. Enkä usko, että sillä voi olla luussa mitään. Tänään tunnustelin jalkaa itse, hieroin kevyesti, venytin ja taivutin, eikä mitään reaktiota. Päin vastoin, rupesi nukkumaan samalla. Olisiko sitten voinut olla esim. hauiskipua, joka jo helpotti? Tämä on nyt vähän hämärää, kun eilen kuitenkin vaikutti kipeltä hoidettaessa. Ajattelin, että seuraan vielä ja yritän saada osteopaatille ajan ensin. Tämän viikon treenit on joka tapauksessa peruttu varmuuden vuoksi.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikonlopun kisat ja Valolle hyppyserti

Lauantaina kisattiin Valon kanssa Ojangossa Batin kisoissa, tuomarina Heidi Viitaniemi. Kivat fiilikset oli lähteä, kun huomasin torstaina että Valon A oli ihan karsea. Se hyppää sen nyt tosi ylhäältä. Perjantain treeneissä juoksi myös keinun läpi. MONTA kertaa. Mikä ihme hörhö-virus lie iskenyt. Eka radalla alku onnistui hyvin, mietin nimittäin aikani kummalta puolelta sen otan. Puomikin ok, samoin kepeillevienti, hyvin kääntyi nyt toiseen väliinkin tiukemmasta kulmasta. Keppien jälkeisen hypyn persjättö oli myöhässä, Valo oli jo menossa väärään putkeen mutta ihme kyllä tuli käskystä takaisin! Seuraavan hypyn ohjasin kuitenkin huonosti, jäin ihan liikaa jälkeen, Valo pelasti muurin ja jotenkin vielä osui oikeaan putkenpäähänkin. A:lta sitten 5. Loppusuoralla jäin jälkeen, ja en osannut pitää suutani kiinni, Valo kääntyi mua katsomaan ja juoksi renkaan ohi. Näitä loppusuoria pitää kyllä edelleen vahvistaa. Radalta siis aika ruma 10. 



B-radalla ehdin ihan kivasti vastakäännökseen ennen A:ta. A:lta sitten tietenkin 5, yritin vielä rytmittää ja jäin niin jälkeen, että Valo luikahti väärään putkenpäähän. Pyöräytin muurin jälkeen ympäri parempaan linjaan ja jatkettiin. Putken jälkeen en ehtinytkään persjättöä hypylle ja kepeille pelastusvienti. Puomi ok mutta ei kyllä varsinaisesti pysähtynyt, tässä tuli vähän lepsuttua heti. Sain kuitenkin vielä törkättyä takaakiertoon.


C-rata oli kyllä meiltä varmaan päivän rumin. Putkijarru alkuun onnistui kohtalaisen hyvin. Muurilla olin aiiiivan myöhässä pakkovalssissa, ja ennen putkea seisoin koiran tiellä niin että luulin sen jo menneen väärään putkenpäähän. Ennen viimeistä putkea käskytin jo Valoa ja näytin selkeän vastakäden, kääntyi tosi hienosti putkelta eikä aloitushyppy vienyt mukanaan. Jäin vain sitten katselemaan, että tuleeko se sieltä enkä ehtinyt persjättöön hypylle :D Viimeiset 3 estettä ihan järkkyä pelastelua, mutta ihmeen kaupalla tehtiin nolla ja vielä ihmeemmin sillä heltisi 3. sija ja H-SERT :D Hieno pikku-Valo, vaikka kyllä mua harmitti kun se rata oli niin ruma. Kaikkinensa kuitenkin kiva päivä, kaveritkin pärjäsivät kun Paula ja Elvis taituroivat voittonollan ja Elviksestä tuli agivalio, lisäksi Hennalle ja Kitrille saman radan 2. sija :)



Viikonlopun videoita katsoessani huomasin, että Valon hyppääminen on ihan järkkyä. Näkyy erityisen hyvin tässä hyppyvideolla. Valo hyppää normaalisti niin hyvin, että näyttää näissä ihan keinuhevoselta. Lähdettiin kuitenkin kokeilemaan seuraavana päivänä Lietoon, kun ei vaikuttanut kipeältä kun illalla kevyesti hieroin ja venyttelin. Liedossa tuomarina Eija Berglund ja Pertti Siimes.

Berglundin A-rata oli ihan fiasko. Meillä oli edellisiltana MinPin Teamin syyskokous ja tietty juhlittiin myös päivän menestystä. Oli kivaa, ehkä vähän liiankin ja se tuntui etenkin A-radalla jaloissa, oli kuin tervassa olisi rämpinyt. A-radalla tuli kaikki mahdolliset virheet, en kehdannut edes itse katsoa videota loppuun joten se ei ilmesty tähänkään...Tosin tällä radalla ei tullut A:lta virhettä, mutta hyllyjä sitten senkin edestä.

B-radalla A:lta ja keinulta 5. Keppien jälkeisessä kuviossa vähän kaarrosta, kun halusin tehdä niitä persjättöjä enkä mennä valssaamaan. Tähän yritin keppien jälkeen jotain finkin tapaista, huonosti kylläkin mutta Valo olisi varmasti kaarrattanut enemmän ilman. Lopulta hyllytin muurin jälkeen, tiedostin kyllä että persjättö ei ehkä käännä tarpeeksi ja oli myöhässäkin, mutta en luottanut ehtiväni valssiin kun linja tokavika hypylle oli vaikea. Olisi pitänyt kokeilla poispäinkäännöstä tai vain heittää muurille ja tehdä persjättö hypyn jälkeen.


C-radalla sössin heti alun. Tyhmästi seisoin varpaat menosuuntaan ja tein ihan onnettoman "ohjauksen" joten Valo juoksi ihan oikein ohi. Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että 3. hypylle kokeilin finkkiä, tiesin että kohta on Valolle erittäin haastava väärän putkenpään takia. Liikkellelähtöä näistä en osaa, enkä siis kyllä muutenkaan ole edes harjoitellut näitä mutta jo tällä räpeltelyllä Valo kääntyi ohjaukseen ihan tosi hyvin! Ylpeä! Virheen jälkeen sain jostain hirveän buustin päälle ja kepeillä hetsatessa Valo HAUKKUI! Keppien jälkeen siis pääsi muutama ärhäkkä haukahdus, ja siitäkös sain itse virtaa. Muurilla muistin Jennan sanat vastakäännöksestä, olin tekemässä sen taas ensin eri kohtaan mutta näköjään munkin päähän jotain tarttuu, ja korjasin paikan - onnistui hyvin :) Pussin jälkeen vähän pitkäksi, ja toiseksi viimeisen putken jälkeen en sitten vain ehtinyt perjättöä hypylle, jäin Valon tielle, se ei tiennyt mitä tehdä ja loppurata ihan plörinäksi :D Tältä radalta siis 10 ja varmaan saman verran tuhrautuneita sekunteja.



D-radalla alussa turhaa kaarrosta, puomin jälkeen en ehtinytkään persjättöä mutta sain pelastettua. Keinulla sitten Valo kyllä pysähtyi, mutta minä ääliö vielä itse vapautin sen liian aikaisin ja tästä 5. Ennen A:ta hypättiin väärään suuntaan mistä hyl. Putkeenkin vein huonosti kun ei enää oikein jaksanut. Tuloksena näistä kisoista siis 3xhyl ja 10 :D Reissun kuitenkin pelasti tuo C-rata. Ei siltä näytä, mutta mulla oli ihan mieletön fiilis päällä siinä sen jälkeen kun Valo haukkui. Sytyin itekin ihan eri tavalla. Oli hullun siistiä vielä pitkään sen jälkeenkin, joten kannatti mennä Lietoon asti tämä kokemaan ;D



Ei kuitenkaan kovin hehkeää tämä meidän meno vielä. Seuraavaksi laitetaan A ja keinu kuntoon, ennen kuin mietitään mitään muuta. Tänään jo on Valolla fyssari, koska ei tuo liikkuminen ja hyppääminen ihan Valolta näytä.

Pieni Valo ja eka hyppyserti :)


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Katso aina koiraa...

Meillä piti eilen olla se osteopaatti. Aika olisi oikeasti ollut 11.40, mutta Katrin spesiaalikalenterissa 12.40.  Niin että ei sitten menty, saatiin uusi aika kuukauden päähän :( Jotenka tänään sitten treenattiin Valon kanssa.

Aloitin puomilla, ensin naksuttelin pelkästä paikasta. Seuraavat toistot olivat hyviä, tein aina pari edeltävää estettä ja pari jälkeen. Eka toistolla toiseen suuntaan jäi liian ylös, rupesi ehkä ennakoimaan palkkaa. Ei palkkaa ja korjaus muutaman esteen kautta, jolloin teki hyvin.  Loput toistot tein niin, että joko ensin pari estettä ja puomi, josta parin esteen kautta A:lle tai toisinpäin, eli samalla juoksulla sekä A että puomi. Hittolainen, pari kertaa päästin Valon turhan sutjakasti puomilta, mutta kun aivot ei rekisteröi tarpeeksi ajoissa niin sitten ei. Himmasi selkeästi enemmän näillä "yhteisvedoilla" varsinkin seinään päin, mutta toisaalta ajatus oli kuitenkin selkeästi pysähtymisessä siitä huolimatta, että A juostiin ensin.  



No siihen A:han sitten, ja tämän postauksen otsikkoon. Muutama ensimmäinen veto olivat hienoja. Vedätin ja teki nätisti kahdella loikalla. Mutta sitten toiseen suuntaan...Noista hyvistä toistoista viimeisellä käyttämäni muurin palikat vähän valuivat ennen aikojaan töminän voimasta, ja Valo joutui niitä sitten väistelemään. Mullahan oli toki hirveä kiire ohjaamaan A:n jälkeen puomille päin, ja ajattelin että kyllä se Valo palikoiden kanssa A:n hoitaa. No huomasin sitten videolta, että Valo hyppäsikin kaksi  viimeistä toistoa palikoiden yläpuolelta suoraan maahan. Että kannattaa aina olettaa mitä se koira tekee, eikä varsinkaan varmistaa katsomalla :D Jumaliste, tiedän ainakin mitä huomenna treenataan :D Niin ja mä tarvin jostain kunnon välineet, tai ainakin jotain sinitarraa mukaan...

Lopuksi tein vähän keppien avokulmaa. Videolta ei oikein hyvin näy, mutta sisäänmenon taakse laitoin hypyn, ja ennen sisäänmenoa ehkä n. kolmannen keppivälin kohdalle hämysiivekkeen. Kannatti muuten laittaa, koska Valo hämmentyi ensin pari toistoa tuosta siivekkeestä, lähti siis kiertämään sitä ja siitä keppejä kohti. Helpotin ja onnistui, ja sen jälkeen onnistui kun lähetin pituuden kautta normisti ja leikaten. Ärsykekontrollitreeniä siis lisää. A:n sabotoimista lukuunottamatta oikein iloiset treenit :)



tiistai 12. marraskuuta 2013

Illan Ojangot

Eli kävin jo kohta perinteisesti treenaamassa illan kouluttelun jälkeen Ojangossa. Valo aloitti puomilla. Muutaman kerran lähti vähän omia aikojaan, olisko ollut kolmas toisto hetsatessa ja korkeassa vireessä, sitten kun kokeilin vedättää lelulla ja käskykin tuli liian myöhään, ja kolmas heti sen jälkeen kun tehtiin A:ta juoksuna. Viimeinen toisto varsinkin vähän himmailua, muut toistot ihan ok vauhti tähän hetkeen. Karatut toistotkin ihan hyviä siinä mielessä, ettei ainakaan pompannut eikä jäänyt liian ylöskään :) Aika hyvin kesti myös jo hetsausta, kannustin joka toistolla.


Lisäksi tein muutamia kokeiluja (valssi)käännöksiä, normaalisti ja sitten niitä finkkejä. Vähän vaatii minulta sisäistämistä, mutta kyllä Valo näyttäis tuohon vastakäteen (ja jalkaan) reagoivan. Hyviä käännöksiä tuli pojjaalla. Pari toistoa alla.


Valolle myös A:ta bumperilla. Pitää vähän miettiä opetustyyliä, ihan hyviä toistoja sinänsä mutta ei ihan ajatuksenmukaisesti :) Valo ei muuten ole yrittänyt kertaakaan pysähtyä A:lle puomin pysäriksi vaihtamisen jälkeen. Ajattelin, että olisi saattanut tarjota. Katsellaan, miten Valo jatkaa näiden erottelua, toki A pitäisi nyt jotenkin ihan oikeasti sille opettaa :)

Väinölle myös puomia. Superhienot toistot, ei tullut edes ekaa läpi. Kesti sivuirtoamista jne. Tehtiin myös keppejä. Väinö on kyllä aika pätevä. Avokulman haku on kehittynyt ainakin treenitasolla ihan huimasti jo muutamalla treenillä. Lähetin jo kaukaakin, siis useampien metrien päästä eri kulmista, ja haki kepit hienosti. Tosi tiukka avokulma hypyn kautta tuotti vielä päänvaivaa, mutta muuten tekeminen oli jo ihan erinäköistä kuin muutama treeni sitten. Taas kerran täytyy sanoa, että Väinö se jaksaa aina yllättää. Taas tuli sellainen olo, että ompa senkin kanssa mukava tehdä. Hitsi, kun ei vaan muuten olisi ihan niin höyry ja ärsyttävä kisapaikoilla :D 



Huomenna pojilla on osteopaatti, joten muutaman päivän treenitaukoa luvassa.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Jennan koulutus Lappeenrannassa

Eilen suunnattiin Anjan ja Sofi-cockerin kanssa Lappeenrantaan Jenna Caloanderin koulutukseen. Sehän nyt on ihan normaalia lähteä PK-seudun kouluttajan treeniin Helsingistä itärajalle, eikö... Kannatti kuitenkin lähteä, oli huippu treenit! Mulla siis mukana Valo.

Jenna oli tehnyt kivan radan, jossa päästiin hinkkailemaan leijeröintiä, puomia ja käännöksiä. Kyllähän sitä ekaa leijeröintiä sitten hinkkailtiinkin. Meinasi olla vähän haastavaa, varsinkin kun sen jälkeen piti onnistua vielä valssaamaan hypylle. Kyllä se lopulta lähti luonnistumaankin.

Eka putken jälkeen:

  • Sivuttais-irtoamisissa muistettava soljuva keilaus; painopiste ei saa jäädä koiranpuoleiselle jalalle.
  • Em. kohdassa kauempaa lähettäen Valon käännös meni vielä vähän pitkäksi, alun 5. hypyllä lähempää ohjattuna kääntyi tiukasti
  • Pienellä vekillä kääntyi paljon paremmin, toki edeltävää matkaa sitten on vähän enemmän. Näitä pitää muistaa treenata.
Katsottiin Valon puomia. Vähän mietitytti miten tekee, kun mun koulujuttujen takia ei olla treenattu nyt ollenkaan sitten viime päivityksen (paitsi perjantai-treenit, joista lisää myöhemmin). 

  • Eka toiston, jolloin olin sivummalla ja alastulo putkien välissä, himmaili vähän ja jäi alkuun turhan ylös
  • Toinen toisto jo varsin hyvä
  • Jennan mielestä puomi oli jo erinomainen varsinkin treenimäärään ja siihen nähden, että on saanut juosta sen pitkään välissä
  • Paikka oli Jennan mielestä Valolla sen verran selkeä, että voi alkaa jo vaikeuttamaan ja hetsaamaan
  • Hetsaamalla teki vieläkin paremmin
Korjattiin mun vastakäännöstä. Jenna oli vakoillut meitä kisoissa ja sanoi, että teen vastakäännöksen liian myöhään ja väärään kohtaan. Korjailtiin, ja tuntuikin heti paljon paremmalta. Tämä pitää sisäistää, ei saa tehdä käännöstä koiran linjalle. 

Jennan mielestä (edelleenkin) Valolle sopisi käännöksiin perusvalssin sijasta finkit. Eli käännös vastakädellä ja -jalalla. Kai mun pitää harkita näiden käyttöä, koska totta kyllä että Valo kääntyi taas tuhannesti paremmin niin. Lisäksi mun valssit on myöhässä, ja saan Valon niillä usein väärille esteille tai vähintäänkin valumaan. Mua on vaan pelottanut, että kärsivätkö muut ohjaukset ja käännökset, ja jäänkö sitten liian kiinni finkkeihin, ehdinkö radalla jatkoon jne, kun tällaistakin kommenttia olen kuullut. Keskusteltiin tästä Jennan kanssa, ja hän ainakin kaikin puolin suositteli, eikä ollut huomannut mitään huonoja puolia, päin vastoin. Jennan mielestä auttaisi paljon pitämään pakan kasassa tuollaisella irtoavalla, estehakuisella koiralla. Kauhee vastarannankiiski mä oon kyllä :D Mutta joka tapauksessa, nyt tämä ainakin toimi hienosti. Näissä pitää muistaa kunnon niiaus.

Kaikkinensa sain taas paljon apuja omaan tekemiseen. Suosituksena vedättää, hetsata ja ohjata Valoa räväkämmin, sytytti kuulema Valon hyvin :) No tätähän mä nyt oon ollut huomaavinani itsekin, sitten kun saisi vielä sen asenteen kaivettua kunnolla esille aina. Huomasin kyllä tekeväni ohjauksetkin paremmin, kun vähän otti aggrea mukaan :D Vähän niin kuin Anja sanoi, että pitää huutaa itselleen radalla jotta pysyy pakka kasassa :D Ja pitää hyödyntää tuota irtoavuutta. Finkit harkintaan, ja käännöstreeniä muutenkin.

Huippukiva päivä! :) Alla tiivistelmää koulutuksesta.


lauantai 2. marraskuuta 2013

Aksaa ja mejää

Muutama päivä sitten kävin tekemässä Valolle muutaman puomin. Ihan hyviä suorituksia, ei tullut kertaakaan läpi mutta parissa jäi hetkiseksi himpun liian ylös. Hyvin on edennyt kuitenkin :) Myös jokunen A etupalkalla, kaikki toistot olivat aika hyviä! Nyt sitten treenattiin niitä sylkkäreitä. Alussa taas yritti vetää kauemman siivekkeen kautta, mutta hoksasi nopeasti ja tekikin lopulta muutaman esteen "radalla" vallan nättejä suorituksia! Väinön kanssa puomia muutaman esteen kautta, teki aivan hienosti :) Ensimmäisessä toistossa lipsahti muutaman askeleen kontaktilta, mutta pomppasi äkkiä takaisin :D

Eiliselle olin ostanut paikan Niinun treeniin, mutta Niinun tuuraajana toimikin Maiju Korhonen. Saatiinkiin vedettyä eiliset treenit varsin hyvällä fiiliksellä, ohjasin äksymmin ja se tuntuu toimivan Valolle. Kehuja tuli alkupätkän välistävedoista. En ollut itsekään ihan varma mitä odottaa, mutta Valo veti ne kyllä joka kerta hienosti. Ei yhtään väärää suoritusta niissä. Kepitkin sujuivat Valolta hyvin, haki ja taipui tosi hyvin ja pysyi nätisti pujottelemassa mun etäisyydestä huolimatta.

Käännökset, käännökset. Pitää suunnitella niihin joku tehotreeniohjelma :) Kauhee ku meinaan olla myöhässä ohjaamassa, Valo paukkii hirveetä kyytiä hyppäämään ja mä jään sitä noukkimaan :D Ennen puomia olevassa käännöksessä siis ajoitus vähän tökki mistä syystä ei ensin osuttu puomillekaan, mutta kun maltoin odottaa koiraa, alkoi puomikin löytyä nopeasti. Puomi vähän hidas mutta ok toistot, ekassa tuli vähän läpi. Ohjasin puomin jälkeisen putken väärästä päästä, perinteisesti pitää aina opetella jotain väärin, mutta kukaan ei sanonut mitään ja menihän se niinkin joten väliäkö tuolla :D 

Ennen keppejä piti taas muistaa liikkua, Valo haki kerran hypyn välistä kun luki leikkauksena. Keppien jälkeisen käännöksen heitin ensin kauempaa, jolloin tuli mutkaa ennen putkea. Maiju neuvoi käydä kääntämässä lähempänä hyppyä, ja hyvinhän mä ehdin niinkin. Pitäisi enemmän harkita näitä kohtia eikä aina pelätä sitä ehtimistä :) Tämän hypyn jälkeen Valo kävi kerran nenällään ihan kunnolla. En itse edes huomannut mutta Maiju sanoi, ja kotona katsoin videolta että kävi ihan rinnallaan maassa..Pohja tuntuu tuolla olevan vähän liukas nyt :/ Onneksi kohta on taas osteopaatille meno kuitenkin.

Kaikkinensa "taas" ihan sujuvat treenit! Saatiin tehtyä pitempääkin pätkää kerralla, mukavaa että välillä tuntuu jo sujuvammalta meno. Huomenna yritän jaksaa ainakin Väinön kanssa Kirkkonummelle epiksiin lähtöjä treenaamaan.

Kerrankin sain videotakin treenistä, kun Paula auliisti kuvasi :) 


Tänään kävin Valon kanssa bortsukerhon järjestämissä mejä-treeneissä, Valolle ihan eka kerta. Meitä oli neljä henkilöä paikalla. Valo sai tehdä jäljen, jossa kaksi kulmaa makauksineen ja kaato. Aika kivasti lähti heti tekemään, tai siltä musta ainakin näytti :D Makaukset katseltiin huolella yhdessä, ja Valo lähti niistä oikeaan suuntaan. Pari kertaa kävi sivulla tutkailemassa, mutta muuten kyllä eteni aika lailla jäljen päällä. Vaikuttaisi, että tätä voitais treenata jatkossakin :) Väinön kanssahan tein aiemmin jonkin verran, mutta talven tullen asia jäi ja pääsi jotenkin unohtumaan sitten. Kokeisiin asti ei uskaltauduttu, mutta ehkä koitetaan taas treenailla molempien poikien kanssa. Ehkä jopa ennen talven tuloa ehtisi vielä vaikka kerran käydä.

torstai 31. lokakuuta 2013

Janne Toivolan treenit ja pohdintaa periksiantamisesta

Tänään Juhaa tuurasi Toivolan Janne. Vallan kivat treenit, vaikka taas kerran rataprofiili vähän huoletti :) Ongelmakohdat olivatkin muualla kuin odotin. Tein tokahypylle vastakäännöksen, koska hypyn takana oli tyrkkyputki. Valo kääntyi ensin turhankin tiukkaan, mutta eipähän mennyt putkeen :) Hienoja keppisuorituksia Valolla tänään, haki hyvin joka kerta, ei mennyt vieressä olevaan putkeen ja pysyi kepeillä vaikka myöhemmin leijeröin putken, sivuirtosin ja liikekin pysähtyi. 

Se eka ongelmapaikka sitten, mikä oli muuten teemana muissakin illan ongelmissa: kääntyminen. Hypyllä tiukka valssilla kääntyminen ei meinannut onnistua hyppyjen välistä, vaan Valo haki aina viereisenkin hypyn. Tätä työstettiin eniten. Jos liikuin eteen putkelle päin, Valo haki viereisen hypyn, joten piti malttaa odottaa paikallaan - yllättävän vaikeaa. Käytiin läpi tämän tyylisten käännösten treenaamista.

Yllättäen ei mitään ongelmaa saada Valo putken viereiselle hypylle, tuli hyvin vastakäteen ja liikkeen mukaan. Tässä valssissa kääntyi hyvin. Sitten taas samantyylinen kohta kuin aiemmin, yritin kääntää hyppyjen kapeasta välistä, ei onnistunut. Lopulta vaihdettiin tämä muutenkin persjättöön toiselta puolelta, taas vähän yllättäen Valo ei hakenut väliin jäävää hyppyä vaan tuli kivasti laitimmaiselle. Yritin sylkkäriä, luki taas väärään suuntaan. Just kun pääsin sanomasta, että rupean opettamaan näitä, sanoi Jannekin että Valo vaikuttaisi siltä että sille sopisi sylkkärit hyvin :) Niin kerta! Pitääpä ottaa asiaksi hioa ne kuntoon. Itseasiassa yksi sylkkäri/vippaus -treeni on jo takanapäin.

Pyörittämälläkin muuten kiersi ensin väärän siivekkeen ympäri. Muilla pyörityksillä kääntyi oikeaan suuntaan, mutta vähän huonosti. Mietin, että olisko lukonpoikasta kun näytti niin vaikealta oikealle kääntyminen. En ehtinyt vielä käydä kummemmin läpi, mutta venytyksillä kyllä taipui ihan hyvin.

Lopussa piti putkesta osua kahden hypyn välistä pituudelle. Tämä tuotti vähän hikoamista. Sain kyllä ensin valssilla pituudelle, mutta en oikein ehtinyt jatkoon. Pidemmällä vastaanottaessa taas haki putken jälkeen pilkistävän hypyn. Piti sitten valita lähempää putkelta valssilla haku, ja vahvistin lopun irtoamista etupalkalla. Varsin kivat treenit, vaikkei yhteistä säveltä taas niin hyvin löytynytkään ja kääntymisissä oli hiukan ongelmia :D

Heräsin aamulla puoliksi sängyn ulkopuolella. Onko ihme, kysyn vaan?
Sitten siihen pohdintaan. Kohtalaisen syvällisen, tuskallisen ja monipuolisen pohdinnan seurauksena tulin siihen tulokseen, että juoksupuomin opettaminen saa nyt jäädä :( En ole luovuttaja-tyyppiä, joten vähän tämä päätös kirpaisee. Pakko oli kuitenkin katsoa tosiasioita silmästä silmään. Tulosta ei tullut tarpeeksi riittävän nopeasti. Kävin läpi ihan meidän alkupään videoita, ja huomasin että vahinko on tapahtunut osittain jo siellä. En siis osannut vielä katsoa liikettä, rytmiä ja jalkojen erottelua kunnolla, ja olen palkannut paljon vääränlaisista toistoista. Silloin en sitä huomannut, mutta nyt harjaantuneemmalla silmällä huomaan. Vaikka nyt osaan katsoa paremmin, en silti saanut Valoa muuttamaan käytöstä tarpeeksi haluamaani suuntaan. 

Valo teki jo ihan ok toistojakin, mutta se ei riitä mulle. 7/10 ei vain ole tarpeeksi, varsinkaan kun suoritukselle asettamani kriteerit eivät täyty täysin. Vaikuttaa, että lihasmuisti tai vastaava puskee liian vahvasti läpi, tai en ole muuten osannut ja malttanut kouluttaa tarpeeksi hyvin. Jämähdin myös vähän liikaa paikoilleni, ja kun vaikeusaste nousi, osaamisen taso taas romahti. Suurin syy tähän päätökseen oli kuitenkin se, että meillä ei ollut enää kivaa. Uskomattoman stressaavaa tajuta, ettei edistystä tule vaikka suunnittelet, analysoit ja suunnittelet lisää. Kurjaa lähteä treeneistä pahantuulisena, ja tuli jo huono omatunto koiraa kohtaan. 

Niinpä sitten, vaikka niin kovin mielelläni olisin onnistunut napsimaan ne kymmenykset ajoista pois ja antaa koiran edetä, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mieluummin sitten puhtaita ratoja kuin riskisuorituksia. Perus riskin toki kestäisin, huteja nyt tulee, mutta kuten sanottu, vaikutti siltä ettei suoritus tule olemaan sellainen kuin haluan, ei sitten millään. Toisekseen, haluan jo kisaamaan. Huomasin, että puomi ei tule joka tapauksessa olemaan kisakuntoinen pitkään aikaan, vaikka joku läpimurto olisikin piakkoin tapahtunut, ja kaipaan Valon kanssa kisaamista. Kolmanneksi, en halua treenata mitään, mikä saa aikaan pettymystä ja huonon mielen, ja mihin mulla ei ole edes keinoja vähän enemmän treenamalla vaikuttaa, niin kuin alkoi käydä selväksi... Lisäksi meillä olisi niin paljon muutakin treenattavaa, johon tarvitsisi aikaa löytyä. Joten siksi näin.

:)

Ei mua kuitenkaan harmita se, että olen käyttänyt tähän paljon aikaa ja vaivaa. Mitään ei saa, jos ei edes kokeile :) Loppujen lopuksi kokeilulla oli myös hyviä puolia, kuten se, että ei ole tullut kuormitettua honkkelia hirveällä treeni -ja kisamäärällä. Ja tulipahan kokeiltua! Jos pysäri alkaa taas jossain vaiheessa ahdistaa, mikäpä estää kokeilemasta uudestaan uusin voimin ja aiemmasta viisastuneena ;) Tiedä vaikka intoutuisin vielä kokeilemaan joitain muita metodeja, joihin ei nyt halu enää riittänyt. Niin, ja seuraavan koiran puomin opetukseen mulla on nyt ainakin aika hyvä pohja ja suunnitelma olemassa :D Eli tuleva koira on teoriassa jo koulutettu, käytännön toteutus vain uupuu :D

Nyt siis yritän panostaa mahdollisimman nopeaan puomin suoritukseen, vaikkakin sitten pysärillä. Pari kertaa on jo treenattukin ihan mukavin tuloksin :) Valo muisti heti mistä on kyse, ja eka treeneissä jo tehtiin puomia radan osana. A mulla on vielä vähän auki, mutta kyllä olen kallistumassa siihen suuntaan, että yritän ottaa sen juoksuna ja puomin pysärinä. Jotain haastetta sentään pidetään yllä xD Tänään itseasiassa tehtiin muutama A ja kaksi kertaa puomi radan osana - A:t sujuvasti pysähtymättä, puomilla suorastaan mainiot 2on2offit :) Nyt on sitten aikaa opettaa jo kunnolla A:takin, kun päästiin murheenkryyni puomista eroon, jeejee.

Alla muutama toisto 2. ja 3. puomitreenistä. Puomi radan osana, itse koko ajan liikkuen. Jospa se vauhtikin sieltä tulisi :) Nyt sitten tarvitaan vain itsekuria, etten anna tehdä kisoissa miten sattuu.



maanantai 28. lokakuuta 2013

:) -treenit

Ke-treenit Juhalla sujuivat paremmin kuin aikoihin. Siksi iso :)! Pitkästä aikaa oli sellainen fiilis, että ihan osattiinkin jotain yhdessä Valon kanssa. Tuntui, että osasin jopa rytmittää ja ajoittaa liikettä oikein. Sain tehtyä tosi hyvällä fiiliksellä, ja käskytin Valoakin täpäkämmin kuin yleensä. Tuntui toimivan! Oon meinannut vähän unohtaa, että se on kuitenkin terrieri...

Rata tuntui tutustuessa aika haastavalta. Ajattelin, että se on juuri sellainen rata, jolla tullaan kaarrattelemaan antoisasti... Sainkin mietintää aiheuttaneen alun kuvion onnistumaan ongelmitta, mikä jo yllätti. Olin "varma", että Valo hakee tyrkyllä olleen hypyn, mutta tulikin tosi nätisti käteen kun komensin topakasti ja näytin selkeästi. Lähetys, persjättö ja pakkovalssi, onnistui. Eka leikkasin jonnekin lähemmäs keppien puoliväliin osoittavalta hypyltä vasemmalta avokulmaan kepeille (hitto mikä lause), onnistui kyllä mutta vähän kökkö, olin myöhässäkin. Juha komensi lähtemään edeltävästä pakkovalssista niin että saan raakasti törkättyä hypyn oikealta puolelta kepeille. Taas epäilin itseäni, mutta helkkari, ehdin vallan loistavasti, onneksi Valo (yleensä) hakee kepit niin hypin.

Okei, sylkkäreitä ei vielä ihan osata sujuvasti :D Eikä kyllä vippaustakaan (off topic). Hyppäsi siis sylkkärillä vähän väärään suuntaan. Nämä pitäis treenata, vois hyödyntää enemmän. Vaihdoin pyöritykseen. Pieni yllätys tuli siitä, että Valo ei osannut pimeää putkikulmaa. Muuten aika suora putki, mutta pää kääntyi L-muodossa koirasta poispäin. Juoksi suun ohi pari kertaa. Palkattiin muutamasti pelkkä putki, ja alkoihan se sitten muistua. Kuulema ollut tyypillinen virhe  tuolla radalla, tämä oli hyvä muistutus, että pitääkin treenata. Jotenkin kuvittelin, että olisi ollut helppo juttu.

Toinen pieni ongelma yhdestä takaakierrosta. Koiran linja tuli hypyn sijaan enemmän sivusta, jonne oma liikekin vielä vei, joten piti kunnolla malttaa tökätä hypylle, ja siitä vielä toiseen takaakiertoon. Ja sitten piti osata vielä ennen leikkausta kuljettaa tyrkky-hypyn ohi. Pari kertaa tuli hutikin. Kaikesta huolimatta me tehtiin loppuun nolla! (No okei, tokavika hypylle tuli pienen pieni kielto kun jalat, tai aivot, ei kantaneet siihen viimeiseen leikkaukseen kunnolla, mut sovitaanko että kukaan ei nähnyt.) 

Mullehan tämä oli jo suorastaan saavutus, koko rata päästiin tekemään pitempiä pätkiä ilman isompia ongelmakohtia, olin useimmiten ajoissa, Valo kääntyi hienosti, totteli hienosti kun käskytin käteen, ja muutenkin tuntui vaan erityisen hyvältä :) Juha sanoi tuon vika kiellon jälkeen, että voidaan tehdä rata vielä kerran, mutta en enää vaan kyennyt, sen verran rääkkiä oli jo muutenkin :D Tulipa taas aika sepustus, mutta pakko vaan selostaa nämä itselle ylös, että pysyn kartalla kun ei sitä videota ole. :/

Sain muuten viimein lähetteen magneettiin. Ortopedi epäili kierukan repeämää ja rustovauriota. Väläytteli operoinnin mahdollisuutta, jos paljastuu kierukkajutuiksi. No, ei auta kuin odottaa joulukuulle asti, jolloin vasta on kontrolli. Pitää toivoa, ettei tarvitsisi könytä polven kanssa leikkuupöydälle neljättä kertaa. Jotain positiivistakin, saan käydä salilla, ja juosta kivun rajoissa :)

Paremman puutteessa ja syksyn piristykseksi kuva kukkakimpusta, jonka sain. Lahja itseltäni, aika omahyväistä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Keskiviikkotreenit ja torstain touhuja

Eiliset treenit Juhalla olivat pitkästä aikaa varsin onnistuneet. Ainakin siinä mielessä, että mikään kohta ei muodostunut isoksi ongelmaksi, ja saatiin sujuvaa pätkää tehtyä. Eilen puututtiin aika paljon esim. käännöksiin. Juha toi ihan hyviä pointteja esiin, mun pitäis tosiaan työstää enemmän käännöksiä lähempänä hyppyjä - jään helposti kauemman, varmaankin ehtimisen pelossa. Käskytin myös vahvemmin, ja alkoihan se poika kääntyä. Yhdellä hypyllä Juha kyllä naureskeli, kun vaikka olin oikein kaksin käsin niistämässä Valoa vastassa hypyn takaa, se paukki ihan täpöä hypylle ja heitti vasta sen jälkeen persauksensa yli. Kommenttina että käyhän se noinkin :D Seuraavilla toistoilla sentään jo kokosikin ennen hyppyä... Nämä pitää myös ottaa treenilistalle nyt kunnolla :)

Alussa oli hypyltä tiukahko vienti keppien umpikulmaan. Vekillä haki kyllä kepit, mutta näytti vähän löysältä ja taipui toiseen väliin. Juha neuvoi tähän vastakäännöksen, mitä en tullut kyllä itse edes ajatelleeksi, ja toimi kohtaan erinomaisesti. Pitää muistaa vastaavissa kohdissa. Hyvin kesti mun puolenvaihdon takana, ja todella hyvä kepeillä pysyminen joka kerta, vaikka irtosin pitkälle sivuun muurin taa, ja kepit olivat seinää päin. Näin sain Valon hyvin törkättyä renkaalta "väärään" putkenpäähän.

Kolme takaakiertoa peräkkäin, viimeinen valssin kera, onnistuivat hyvin heti, kun sijoituin oikein em. niistohypyllä. A on vielä vähän hasardi, kun ei ole sitä juuri treenattu. Rytmittämällä näköjään ottaa kontaktin kyllä, mutta tuppaa hyppäämään välillä aika korkealta. Kääntyi muuten vastakättä käyttämällä hyvin suoran putken jälkeen! Eka vedolla en käyttänyt, ja luki ohjauksen leikkauksena, jolloin kääntyi putkelta väärään suuntaan. Sama kohta (A-putki) tuli loppupätkälläkin, kääntyminen vain toiseen suuntaan. Tätä piti tehdä joitain kertoja, kun en saanut kunnon putkijarrua tehtyä, ja Valo vähän valui. Ohjeena oli mennä hakemaan koira kunnolla putkelta, kun taas yritin jäädä etäälle. Tuli lopulta ihan hyvin puolivalssiin, ja lopussa ei ongelmaa. Harmi, kun ei ole ketään, jolla kuvauttaa näitä treenejä. :)

Seuraavassa kuvasarjaa poikien torstai-päivän kulusta.

Aamuvirkku Väinö edelleen unessa klo 11.10.
Puolen tunnin uinti klo 13. Loppuun molemmille vielä 5 minuuttia juoksumatolla.
Valo nauttii syksystä kotipihalla.
Uimareissun jälkeen joutui vielä vähän posettaan.
"Saisko jo mennä?" 
Klo 15, tilanne vaatii tirsat.
Illalla mahdollisesti vielä pienet puomitreenit :)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tuuliviiri rauhaton

Minä siis, otsikkoon viitaten. Sitten viime postauksen on tullut treenattua (YLLÄRIIII) puomia! Ehdin jo leijua muutaman päivän, koska parit Valon treenit meni tosi hyvin. Hienoja juoksupuomeja, harvoja pomppuja. Sitten koitti eilinen, ja tuli aika testata osaamista. Etäkoutsi-Sanna siis komensi testaamaan, missä mennään, etten tee sitä klassista virhettä, että jäisin liian pitkäksi aikaa junnaamaan paikalleni. Kokeilin sitten puomia raa'asti pienen radan osana ohjaten sivulta, valssilla, persjätöllä ja käännöksellä puomin jälkeen. Karu totuus paljastui - paskat se mitään osaa :D Rytmi hajoaa alastulolla ja pomppaa juuri kontaktin yläpäästä. Pari ok-toistoa.

Pomppu tuntuu siis olevan aika vahvasti pohjalla. Mutta minähän en luovuta. Jatkosuunnitelma on jo valmis. Sitäpaitsi treenin tarkoitus toteutui, eli osaamisen tsekkaaminen. Nyt voi sitten taas koulutella sen pohjalta, aloittanen huomen illalla, kun tänään on Juhan treenit ja huomenna päivällä poikien uintivuoro. Tarkoitus on siis kuitenkin vähän vaikeuttaa siitä, mihin jäätiin.

Noniin aiemmasta nössöilystäni ja selittelystäni huolimatta tein Väinön suhteen päätöksen - jokaisesta karkaamisesta lähdetään häkkiin. Siis Väinö lähtee, mä meen vaikka kahville. Ja koska Väinön kanssa ei ole varsinaisia aikatavoitteitakaan radalla, häkki heilahtaa myös puomilta karkaamisesta. Palataan siis pysäreihin. Treenasin jo kerran sen kanssa puomia pysärillä, ja olihan se ihan loistava, ei mitään ongelmaa treeneissä. Kestää sivuirtoamiset, kaikki. Oon vaan antanut sen tulla kisoissa läpi niin pitkään, että tämä voi osoittautua vähän haastavaksi. Mutta pitää kokeilla ainakin, koska ei se näinkään voi jatkua.

Aiemmin olin ihan fine Väinön puomin kanssa, ja se sujuikin piiiitkään virheittä, mutta koska se on näköjään ruvennut roiskimaan sitä miten sattuu, palataan sitten kunnon kuriin. Saa nähdä mitä tästä tulee :D Koitan löytää möllikisoja, jotta tämä kokeilu ei tulisi ihan hirveän kalliiksi... Mutta joutunen uhraamaan myös muutamat viralliset tälle. Joka tapauksessa, lähdöt on ainakin saatava kuntoon, koska tajusin viime kisoista toivuttuani kuinka paljon inhoankaan lähdöstä karkaamista :P Väinö on ovelasti onnistunut huijaamaan mut uskomaan, että se saa tehdä vähän mitä lystää. Hahaa, nyt on mun vuoro päästä possuttamaan, ja ootan tätä itse asiassa aika innolla. Siitäs saat, Väinö!

Lisäksi olen tehnyt Väinön kanssa keppien hakua, kaksi kertaa vasta, ja se on edistynyt tässä huimasti. Myös paikallaoloa on treenattu. Valolle muutama toisto kepeillä päällejuoksua ja vaikeita avokulmia, joista suoriutui hyvin, eilen myös muutama poispäinkäännös, näytti osaavan ihan hyvin. Pitää ottaa näitä ohjauksiakin taas treenilistalle.

Laitetaas loppuun yks Sannalta pöllitty pentukuva, koska onhan ne pupsit vaan niin söpöjä. Valon sisko Villi siis sai kolme ihanaa pullaa viime viikolla, joten Valokin on eno. Niin se aika rientää.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Epäonnistumisen päivä

Yle antoi mulle tänään luvan mokata, joten tein työtä käskettyä :D Kävin siis juoksemassa 5 rataa, joista 4 hyllyä ja 1x5. JEE. Tuomarina Johanna Nyberg. Sain ilmoittaa Valon vielä paikan päällä toisellekin hypärille, hienoa joustamista HAU:lta! 

Väinö karkasi joka lähdöstä, ja annoin sen karata. Eka radalla tämä kostautuikin, ei siitä sen enempää. Pitää nyt kuitenkin ruveta ihan oikeasti miettimään tähän jotain ratkaisua (mikä olisi tietty pitänyt tehdä jo aikaa sitten), koska kyllä sekin sen verran rivakasti lähdöistä tempaisee, että vaikeuksia tulee. En jotenkin jaksa kuitenkaan ottaa tätä liian vakavasti, Väinö kun on Väinö. Ainakin sillä oli kivaa.

Eihän tälle voi olla tosissaan vihainen, eihän?
Samaisella radalla Valolla jäi muutama este väliin ja vastapainoksi tuli pari ylimääräistäkin. Hehe. En antanut sen haitata menoa, päinvastoin hetsasin vain lisää. Kepeillä sitten niinkin paljon, että jätti viimeisen välistä, joten kepit otin uusiksi. Kivojakin kohtia oli ja kulki aivan kivasti.

Keskimmäiselle, agiradalle, osallistui vain Väinö. Tässä pähkäilin eniten alkua, kun tiesin sen karkaavan lähdöstä. Suunnittelin toka hypyn jälkeen persjätön, mutta lähti niinkin aikaisin että vaihdoin lennosta jonkin sortin vippaukseen. Ei auttanut mun alun uhkailut pysymiseen :D Huvittaa tuo mun "pysy siinä", joo niin pysynkin tuumas Väinö... Muu rata oli Väinöltä ihan kivaa menoa, tuli saksalaiseenkin hyvin eikä runnonut väärälle puolelle, mutta otti sitten puomilta vitskan. Voivoi, on niitäkin alkanut nyt tulla kun ei poika vaan malta (ja oon antanut sen pelleillä ne tuohon jamaan). Ehkä täytyy ottaa pientä kontaktikuuria sen kanssa, vaikka epäilen ettei siitä Väinön tapauksessa kauheasti apua ole :)


Kolmannen radan alkusuora juostiin kilpaa, tietenkin, kun Väinö karkasi lähdöstä. Naurattaa, kun annan sen tehdä niin mutta jotenkin se pääpaino Väinön kanssa tekemisessä ei ole enää se, että pärjättäis vaan mahdollisimman hyvin. Tekee mieli tehdä rataa sen kanssa ja pitää hauskaa (seliseli). Silti edelleen, pitää kokeilla tähän jotain ratkaisuja. Ehkä koitan kuitenkin heittää sen seuraavasta kerrasta häkkiin tai jotain... :D Väinö teki kuitenkin ihan hyvää rataa, kunnes juoksi taas nenän edessä olevan putken ohi ja edelleen väärään päähän. Mikä trendi tääkin nyt on? Okei, valitsin nössöohjauksen joten ehkä ansaitsin sen. Valolle vaihdoin sitten ohjauksen putken toiselle puolelle, vaikken sitä harjoitellutkaan, mitä nyt yhdesti kokeilin ja hylkäsin kun pelkäsin runttaavani sen. Ajattelin kuitenkin, et pakkohan se on ottaa kaikki sentit pois, ja tuolla ohjauksella niitä olisi tullut enemmän :P Väinölle ei muita virheitä mutta hyllyhän sieltä siis kuitenkin tuli.



Valo teki jotain odottamatonta, nimittäin otti isoveikasta mallia ja karkasi lähdöstä :D Nousi ensin seisomaan, ja mun piti sanoa että "istu" mutta sanoinkin jotain muuta ja sieltähän se jo ampaisi. Jokseenkin häkellyin niin, että lähdin silti menemään ja nauroin samalla?! Siis nauroin, vaikka just tuskailen yhden lähtöongelmaisen kanssa. Huh, sai olla viimeinen kerta kun pikkupoika lähtee omin luvin. Ehdin silti tekemään jotenkuten vastakäännöksen, ja pari seuraavaakin estettä vielä sujui, mutta sitten matkalla putkeen Valo valitsikin kiertotien ja kiersi koko höskän. Sain vielä pelastettua, mutta sitten kuvittelin Valon hyllyttäneen renkaalle. Näin tuomarin käden nousevan, mutta videon mukaan se taisi olla jotain muuta viittilöintiä. 

Keppien jälkeen teinkin sitten sen Väinön radan jälkeen päättämäni eri ohjauksen, ja päätin ehtiä siihen. Hyvin ehti, ja ennen putkea tapahtui toinen odottamaton juttu, nimittäin Valosta kuului ÄRÄHDYS :D Se menee aina niin hiljaa, että meinasi mennä pasmat ihan sekaisin kun tyypistä kuuluikin oikein turhautunut "RRÄYH". Valohan alkaa lämmetä xD Näistä radan aiemmista kohelluksista johtuen en varmaan oikein enää keskittynyt tosissani, ja unohdin katsoa Valoa takaakierto-perjätössä. Lähti ennakoimaan seuraavaa hyppyä, ja ilmaantuikin ihan väärältä puolelta esiin kierrettyään koko hypyn, ja hyllytti tokavika esteelle. Tykkäsin silti tästä Valon radasta, päästiin tekemään ihan kohtalaisen katkottomasti ja hyvällä fiiliksellä. Viitisen sekuntia paloi noihin törttöilyihin joten ihan hyvä että tuli hylly, en ois halunnutkaan tuollaista rupunollaa... ;D



Eli edelleen jään odottamaan, että opin ohjaamaan. Harjoitukset jatkukoot.